Lomalta paluu on ollut riemukasta ja lapset ovat selvästi kaivanneet päikkykavereitaan. Ryhmässä aloitti uusia lapsia ja ensimmäiset viikot olemmekin tutustuneet toisiimme leikkien, pelejä pelaamalla sekä yhteisen toiminnan myötä.

Ensimmäinen projektinaiheemme on Minä ja me. Tavoitteena on tutustua toisiimme, rakentaa yhteisöllisyyttä, vahvistaa me-henkeä ja luoda positiivinen ja turvallinen toimintaympäristö. Olemme aamupiirillä leikkineet tutustumisleikkejä sekä teimme hienon yhteispiirustuksen, johon lapset saivat piirtää oman kuvansa osana hiidenkiven päikkyläisten ryhmää. Piirustus on esillä eteisen seinällä 🙂

Pyysimme vanhemmilta perhekuvia ja lapset saavat vuorollaan aamupiirillä kertoa omasta perheestään. Olemme päässeet tässä jo alkuun ja on hieno huomata, kuinka lapset ovat innoissaan puhuessaan omasta perheestä. Lapset odottavat omaa vuoroaan malttamattomina 🙂

Jatkamme aiheen parissa ensi viikolla ja mietimme yhteisiä sääntöjä, joita lapset saavat itse keksiä, jotta meillä kaikilla olisi turvallinen toimintaympäristö.

Jumpalla harjoittelimme hulavanteilla taiteilua erilaisin tavoin. Lapsilta onnistui vanteen pyörittäminen oikein hyvin 🙂

LEIKKINURKKAUS