Nalle teeman tiimoilta innostuimme pitkästä aikaa nukketeatterista. Esitimme lapsille tarinan Kultakutrista ja kolmesta karhusta sekä tarinan Rukkasesta. Lapset olivat haltioissaan esityksistä. On hienoa seurata, kuinka esitykset aina inspiroivat lasten mielikuvitusta ja houkuttelevat lapsia leikkimään nukketeatteria, kuten tälläkin kertaa 🙂





Leikkejä jatkettiin vielä pitkään esitysten jälkeen…


Olemme askarrelleet lasten kanssa hieman yllätyksiä sekä maalanneet taidetta sormiväreillä…



Perjantain kurpitsajuhlassa saimmekin nähdä upeita hahmoja ja tunnelma oli korkealla heti aamusta. Juhlissa laulettiin Urposta ja Turbosta tuttuja lauluja sekä tanssittiin lasten toivekappaleiden tahtiin. Lapset pääsivät vuorollaan lempeän ennustajan luo, joka ennusti lapsille kristallipallosta ennustuksen…








Iltapäivällä herkuttelimme vielä hieman poppareilla 🙂 Maailman paras päivä lasten mukaan.

Tällä viikolla jatkamme yllätysten parissa sekä tutustumme riimipareihin…
LEIKKINURKKAUS





Tällä viikolla olemme viettäneet uuden projektin aiheen parissa Nalleviikkoa sekä oman kirjan viikkoa. Lapset saivat tuoda omat nallet ja teimme nallesta muotokuvamaalaukset 🙂 kokeilimme eri maalausmenetelmiä tuputtamalla ja telaamalla… omia kirjoja olemme lukeneet ahkerasti koko porukalla.









Ensi viikolla vietämme kurpitsajuhlaa ja olemme askarrelleet juhlia varten hieman rekvisiittaa




Lisäsimme lasten fyysistä aktiivisuutta tukevia toimintoja siirtymä- ja odottelutilanteisiin. Salin lattialta löytyy hyppyruudukko sekä peräeteisen lattiasta hernepussi-peli, jossa kerätään pisteitä. Toiminnot on helposti sovellettavissa eri-ikäisille lapsille. Lapset keksivät jo omiakin keinoja pelata ja hypätä ruutua 🙂





Perjantain musahetkellä lapset pääsivät kokeilemaan rummuttamista sekä lauloimme paljon nalle aiheisia lauluja kuten, Nalle tahtoo tömistellä, Minä olen Urpo ja minä olen Turbo, Nallet tallustaa. Lasten perjantaiaamun toivebiisit Top 3 oli: pikkuiset kultakalat, bussilaulu, jänis istui maassa sekä puistopartio.
LEIKKINURKKAUS



Siirryimme projektin aiheessa eteenpäin ja tiistaina teimme pienen seikkailun kohti karhun kotipesää. Pukeuduimme teeman mukaisesti ja Urpo- karhu johdatteli meidät seikkailuun. Ensimmäiseksi pysähdyimme mäyrän ja ketun kotikoloon. Matka jatkui pupun pesään sekä puron ylitettyämme pysähdyimme kalastamaan. Eläinystävillä oli meille matkaajille kysymyksiä, joita yhdessä pohdimme. Matka jatkui peuran kotikolon kautta määränpäähämme, karhun pesään.

Minkävärisiä karhut ovat? Minkälaisia karhuja tiedätte olevan?


Miten karhut ääntelee? Mitä karhut tekevät talvella?


Mitä karhut syövät? Missä karhut asuvat?


Karhu kutsui kaikki lapset vierailulle kotipesäänsä ja lapset saivat ihailla sieltä kaunista tähtitaivasta. Kiitokseksi vieraanvaraisuudesta keräsimme karhulle marjoja; mustikoita, puolukoita sekä lakkoja metsän siimeksistä 🙂




Kotimatkalla kohtasimme syysmyrskyn ja meitä riepotteli sade sekä hurjat tuulenpuuskat 🙂


Eläintenviikkoa vietetään 4.-10.10 ja olemme tämän tiimoilta tutustuneet opintomateriaaliin aiheeseen liittyen. Tämän vuoden teemana oli hyönteiset ja pääsimme tutustumaan hyönteisten kiehtovaan maailmaan. Opimme mm. Millaisia nämä pienet eläimet ovat? Miksi niiden olemassaolo on tärkeää? mistä erottaa hämähäkkieläimen ja hyönteisen? ja mitä hyönteiset tekevät talvisin?
Teimme lasten kanssa tehtäviä aiheeseen liittyen ja aihe aiheutti paljon hyvää pohdintaa ja keskustelua lasten kesken…


Loppuviikosta lapset innostuivat askartelemaan kruunuja sekä kurpitsoja. Perjantaina pidettiin musahetki, jossa laulettiin karhulauluja sekä leikittiin Karhu nukkuu-leikkiä sekä liikuntaleikissä tanssittiin ja suoritettiin tehtäviä. Musahetkellä oli niin paljon puuhaa, että kuvaaminen unohtui 🙂





Tällä viikolla teimme vielä yhdet askartelut liittyen minä-aiheeseen. Lapset pääsivät tutustumaan sormiväreihin ja kaikkien kädet ikuistettiin paperille. Lapset saivat piirtää vielä oman kuvansa käsien väliin 🙂







Keskustelimme aamupiirillä tulevasta projektin aiheestamme ja lapset innostuivat Kalle karhusta niin, että päätimme yhdessä lasten kanssa seuraavan aiheen liittyvän karhuihin. Olemme aamupiirillä jo laulaneet aiheeseen liittyviä uusia lauluja kuten Minä olen Urpo ja minä olen Turbo” sekä Nalle tahtoo koputella. Lapset ovat myös innostuneet puistopartion lauluista, joita olemme leikkineet mm. aamujumppana 🙂
Tehtävissä olemme jatkaneet numeroiden parissa. Lapset ovat harjoitelleet laskemista ja määrän yhdistämistä numeroihin. 1-5 numeroharjoituksissa lapset saivat etsiä tietyn määrän legoja, kirjoja , pehmoleluja, kyniä ja pikkuautoja sekä yhdistää määrän oikean numeron kohtaan. 6-10 harjoitukset toteutimme ulkona kauniissa syyssäässä samalla periaatteella. Opettelimme myös matemaattisia käsitteitä järjestämällä keppejä pisimmästä lyhimpään sekä kiviä isoimmasta pienimpään.






Olemme uusineet saliin aamupiiritaulun, jonka teemana on karhun aamupiiripuu. Aamupiiritaulun ympärille on rakennettu tarina, jossa karhu pitää omaa päiväkotiaan, joka sijaitsee puussa ja ryhmämme lapset ovat siellä hoidossa 🙂 Lapset antoivat karhulle nimen Kalle ja keksivät päiväkodin nimeksi Puuilon päiväkoti.


Viskareiden kanssa olemme jatkaneet numeroiden parissa, tehneet numerobongausta sisä ja ulkotiloissa sekä yhdistäneet lukumääriä numeroihin. Paljon laskemista tulee myös aamupiirin yhteydessä koko porukan kanssa.





Purejhdusmatka Inno-norsun kanssa
Tiistaina lapset pääsivät Inno norsun matkaan tekemään motoriikkaharjoituksia innostavan tarinan inspiroimina 🙂 Harjoittelimme yhdellä jalalla seisomista, penkin yli hyppelyä, eteen ja taaksepäin juoksua, puolapuilla kiipeilyä, kuperkeikkaa sekä muutamaa harjoitusta pallon kanssa…






LEIKKINURKKAUS



Anniina piti lapsille viimeisenä harjoittelupäivänään muskarin, jossa harjoiteltiin mm. erilaisilla soittimilla soittamista 🙂 mukaan otettiin lasten lempilauluja ja hieman tanssia.


Lapset saivat yhdessä pohtia ja sopia yhteisistä pelisäännöistä, jotta meillä kaikilla olisi turvallinen ja viihtyisä ympäristö toimia. Kirjoitimme sopimuksen, jonka kaikki lapset allekirjoittivat 🙂




Aloitimme askartelemaan oman nimen ensimmäisiä kirjaimia. Lapset pääsivät harjoittelemaan leikkaamista, piirtämistä ja sormivärein sommittelua. Samalla tutustuttiin kirjaimiin ja moni osasikin jo tunnistaa oman alkukirjaimensa muiden joukosta.


Isompien lasten kanssa kävimme numerokävelyllä. Lähdimme siis lähimaastoon havainnoimaan ympäristöä ja bongailemaan numeroita (talon seinistä, auton rekisterinumerot, tienviitat yms.) Lapset olivat hyvin tarkkanäköisiä ja yksikään numero ei varmasti jäänyt huomaamatta matkan aikana 🙂 matkan varrella pysähdyttiin myös hyppimään jokaisessa vesilätäkössä mitä vastaan tuli…





Tällä viikolla olemme lasten kanssa jatkaneet askarteluja ja hienot taideteokset ovat päässeet salin seinälle näytille 🙂


Keskiviikkona meillä oli paljon touhua, kun opiskelijamme Venla piti lapsille jumpan pommassa. Jumpalla leikittiin ensiksi musiikkipatsas leikkiä ja se oli lapsille erittäin mieluisaa, kun pääsi tanssimaan ystävien kanssa musiikin tahtiin. Tämän jälkeen jumppa hetkellä menimme maa, meri, laiva leikkiä. Lopuksi lasten toiveita kuunnellen tanssittiin vielä Fröbelin palikoiden tahtiin robotti-rock.


Aamupäiväulkoilun aikana suuntasimme lähimetsään tekemään havaintoja syksyn merkeistä sekä pelasimme luontobingoa. Aistittavissa oli jo hieman syksyn tuntua mutta aurinko onneksi vielä lämmitti ja keli oli mitä mahtavin. Lapset etsivät pienryhmissä luontokappaleita ja innostus oli suuri…





Pienet innostuivat enemmänkin mustikoiden syömisestä 🙂 lopuksi lapset saivat leikkiä lemppari metsäpaikallaan.





Palasimme aiheeseen vielä ”viskareiden” kanssa ja tunnistimme eri kasveja, joita poimimme metsästä mukaamme. Lapset saivat ottaa kasveista itse valokuvat ja selvitimme kuvien avulla vertaamalla, mikä kasvi on kyseessä. Lapset ovat osoittaneet myös kiinnostusta kirjaimia ja numeroita kohtaan, joten suunnittelemme viskaritoimintaa myös näiden aiheiden ympärille tulevina viikkoina.



Jatkoimme MINÄ ja ME-projektin puitteissa askartelua ja teimme omat iloiset kädet. Lapsista oli jännää, kun ensin otettiin kopiokoneella kuva kädestä, jota sitten koristeltiin sateenkaaren väreillä ja käteen sai piirtää kasvot. Kuvan taustalle sai leikata tapetista haluamiaan kuvioita ja ne liimattiin paperille. Ne joilta leikkaus ei vielä onnistu, saavat repiä palasia tapetista. Iloiset kädet tulevat esille salin seinälle, kun ollaan saatu kaikki valmiiksi.









Tällä viikolla on myös ollut useampi liikuntatuokio sekä yhtenä päivänä jumpparata. Isompien lasten kanssa olimme myös lähikentällä, jossa pelasimme polttopalloa sekä leikittiin erilaisia hippaleikkejä lasten toivomuksesta.










Meidän opiskelija Anniina piti perjantaina kaikille yhteisen musahetken, jossa lähdettiin retkelle metsään. Lapset tykkäsivät tosi paljon ja retkellä oli kivaa!




Olemme jatkaneet projektissamme eteenpäin ja seuraavaksi lapset pääsivät askartelemaan oman kotitalonsa ja piirtämään sinne perhekuvansa. Talot ovat näytillä eteisessä 🙂



Opiskelijamme Venla piti lapsille pienryhmissä liikuntatuokion pommassa. Lapset tekivät koordinaatioharjoituksia kuljettamalla palloa sekä harjoittelemalla maalin tekemistä ja koriin heittoa. Maalien torjuminen tuntui olevan haastavin 0suus 🙂 Sen lisäksi leikittiin banaanihippaa





Pienten kanssa tehtiin samoja harjoituksia hieman helpottamalla tehtäviä 🙂


Perjantaina oli vuorossa yhteisleikki, johon myös aikuiset osallistui 🙂 tämä on lasten mielestä aina parasta, kun aikuiset myös heittäytyy rooleihin. Tohtori Koiranen järjesti yksityisvastaanoton päiväkotiin ja lapset saivat tuoda kipeät pehmolelunsa hänen hoidettavakseen. Yhteisleikki on erinomainen tapa kehittää yhteishenkeä.
Odotushuoneessa oli jännittävä tunnelma….










Lomalta paluu on ollut riemukasta ja lapset ovat selvästi kaivanneet päikkykavereitaan. Ryhmässä aloitti uusia lapsia ja ensimmäiset viikot olemmekin tutustuneet toisiimme leikkien, pelejä pelaamalla sekä yhteisen toiminnan myötä.
Ensimmäinen projektinaiheemme on Minä ja me. Tavoitteena on tutustua toisiimme, rakentaa yhteisöllisyyttä, vahvistaa me-henkeä ja luoda positiivinen ja turvallinen toimintaympäristö. Olemme aamupiirillä leikkineet tutustumisleikkejä sekä teimme hienon yhteispiirustuksen, johon lapset saivat piirtää oman kuvansa osana hiidenkiven päikkyläisten ryhmää. Piirustus on esillä eteisen seinällä 🙂




Pyysimme vanhemmilta perhekuvia ja lapset saavat vuorollaan aamupiirillä kertoa omasta perheestään. Olemme päässeet tässä jo alkuun ja on hieno huomata, kuinka lapset ovat innoissaan puhuessaan omasta perheestä. Lapset odottavat omaa vuoroaan malttamattomina 🙂

Jatkamme aiheen parissa ensi viikolla ja mietimme yhteisiä sääntöjä, joita lapset saavat itse keksiä, jotta meillä kaikilla olisi turvallinen toimintaympäristö.
Jumpalla harjoittelimme hulavanteilla taiteilua erilaisin tavoin. Lapsilta onnistui vanteen pyörittäminen oikein hyvin 🙂




LEIKKINURKKAUS







Olemme kovasti harjoitelleet kevätjuhlan musikaalia varten sekä askarrelleet rekvisiittaa juhlaan 🙂 Lauluharjoitukset sujuvat hienosti ja tanssiaskeleet alkavat olemaan hallussa. Musikaalissa lapset pääsevät tanssimaan, laulamaan sekä soittamaan. Olemmekin soittoharjoitusten myötä muistutelleet mieleen pitkästä aikaa eri soittimia…


Lapset pääsivät viimeistelemään ja maalaamaan omakuvaansa… Omakuvia löytyy koristeena eri muodoissa 🙂









Perjantaina tutustuimme perinneleikkeihin ulkona. Leikit olivat kaikille aika uusia, joten harjoittelimme yhdessä sääntöjä. Lämmittelimme Kapteeni käskee leikillä ja aloitimme polttopallolla. Lapset innostuivat jatkamaan polttopalloa myös päikän pihassa…



Jatkoimme Sudet ja Karhut– leikillä, ”kuka pelkää mustekalaa” ja lopuksi leikimme väriä. Sovimme, että voimme perinneleikkien parissa tulla ulkoilemaan toistekin. Tämä oli lasten mielestä oikein hauskaa ja he olisivat halunneet jatkaa leikkejä pidempäänkin…





Tämän toiminnan myötä tuli harjoiteltua paljon yhteistyötaitoja, tunteiden hallintaa sekä oli ihailtavaa, kuinka ryhmän isoimmat lapset ottivat pienet mukaan, auttoivat ja kannustivat toisiaan. Näin kesäloman korvilla kun osa lapsista siirtyy esiopetukseen, pysähdyimme oikein miettimään, kuinka ihana yhteishenki ja yhteenkuuluvuus lapsille on näiden vuosien varrella rakentunut!
Viimeiset viskarihommat ja kansiot kotiin 🙂

LEIKKINURKKAUS





Meillä oli viime viikko kiireinen, kun lapset aloittivat suunnittelemaan opiskelija Veeran kanssa kevätjuhlaohjelmaa sekä harjoittelemaan siihen tulevien tanssien koreografioita. Keskiviikkona oli myös päiväkodin valokuvaus, jonka antimista saamme nauttia vähän myöhemmin.


Aloitimme myös omien kuvien piirtämisen ja maalaamisen, niiden käyttötarkoitus selviää myöhemmin 🙂







Ulkona lapset taitelivat katuliiduilla kalliot upean näköisiksi!







