Olemme uusineet saliin aamupiiritaulun, jonka teemana on karhun aamupiiripuu. Aamupiiritaulun ympärille on rakennettu tarina, jossa karhu pitää omaa päiväkotiaan, joka sijaitsee puussa ja ryhmämme lapset ovat siellä hoidossa 🙂 Lapset antoivat karhulle nimen Kalle ja keksivät päiväkodin nimeksi Puuilon päiväkoti.

Viskareiden kanssa olemme jatkaneet numeroiden parissa, tehneet numerobongausta sisä ja ulkotiloissa sekä yhdistäneet lukumääriä numeroihin. Paljon laskemista tulee myös aamupiirin yhteydessä koko porukan kanssa.

Purejhdusmatka Inno-norsun kanssa

Tiistaina lapset pääsivät Inno norsun matkaan tekemään motoriikkaharjoituksia innostavan tarinan inspiroimina 🙂 Harjoittelimme yhdellä jalalla seisomista, penkin yli hyppelyä, eteen ja taaksepäin juoksua, puolapuilla kiipeilyä, kuperkeikkaa sekä muutamaa harjoitusta pallon kanssa…

LEIKKINURKKAUS