Innostuimme askartelemaan luistelijoita. Tämä oli hauska prosessi, kun ensiksi piirsimme valkoisella vahaliidulla paperille ja maalasimme vesiväreillä päälle. Alta paljastui hienot ”luistelijan jäljet” ja tämä oli lasten mielestä ihmeellistä. Väritimme luistelijat ja liimasimme ne paikoilleen







Teimme myös pitkästä aikaa musiikkimaalausta sormiväreillä. Aurinko lämmitti ikkunasta ja taustalla soi Frozenista tutut hitit ja lapset inspiroituivat tekemään oman visionsa mukaista taidetta. Moniaistillisuus ja lasten luova ilmaisutaito pääsi todella kukoistamaan.




Ulkoleikit ovat olleet lasten mielestä ihania ja märkiä 🙂 vedellä on saanut lutrata ja vuoden ensimmäinen hiekkakakkukin saatiin sulaneesta hiekasta aikaiseksi…





Olemme myös paljon pelailleet erilaisia pelejä pienryhmissä. Lasten lempparipelejä ovat ehdottomasti palapelit, Uno ja muistipelit.





Ohjasimme lapsille draamatuokion, jossa lapset pääsivät auttamaan karhua, joka ei saanut unta. Tässä prosessidraamassa oli monta vaihetta, jotka johdattelivat lasta tarinaan ja mielikuvituksen käyttöön. Aloitimme lämmittelyllä ja draamasopimuksen tekemisellä. Mietimme yhteisiä keinoja, miten voisimme karhua auttaa. Lapsilta tuli hyviä ideoita kuten, iltapalan syöminen, hampaiden harjaus, iltasatu/laulu, unikaveri, peitto ja tyyny.

Lapset johdateltiin taikametsään talvilorun avulla. Puimme päällemme mielikuvitus ulkovaatteet ja lähdimme etsimään karhun pesää. Tiellämme oli paljon esteitä kuten alitettavia oksia, solisevia puroja, siltoja ja luolia.

Kun nämä esteet selvittiin, niin saavuimme karhun pesään. Siellä meitä odotti pieni kiltti karhu, joka tarvitsi lasten apua. Lapset auttoivat karhun uneen neuvoillaan ja karhu oli ikionnellinen. Lauloimme lopuksi tuutulauluksi tuiki tuiki tähtösen ja tämän jälkeen kuului kuorsausta.


Lapset saivat värittää aiheeseen liittyen värityskuvat ja viedä ne kotiin.
Tässä toiminnassa tuettiin lasten itseilmaisua, harjoiteltiin vuorovaikutustilanteita ja sosiaalisia taitoja. Edistettiin ryhmätyötaitoja, kertovan puheen tuottamista ja sanallista ilmaisua sekä harjoiteltiin ohjeiden kuuntelemista ja muiden ryhmäläisten kuuntelua.
LEIKKINURKKAUS








Viime viikon torstaina Hiidenkivi Airlines pakkasi matkustajat kyytiinsä ja suuntasi nokkansa kohti Milanon Cortinaa. Ennen koneeseen nousua matkustajilta tarkastettiin passit ja lentoliput. Myös iloinen henkilökunta oli matkustajia vastassa 🙂



Koneessa oli jännittynyt tunnelma ja lapset kuuntelivat tarkkaavasti kapteenin kuulutusta. Koneessa tarjoiltiin pillimehuja ja muumipatukoita. Lento sujui hienosti ja laskeuduimme turvallisesti perille…




Seuraavana päivänä pääsimme viettämään olympialaisten avajaisia. Juhlallisuudet alkoivat sillä, että lapset kantoivat soihtua vuorollaan olympiarenkaiden ympäri…





Päivän lajeina meillä oli 10m hiihto vapaalla ilman sauvoja sekä yksilö- ja pariluistelu. Tämä oli kerrassaan ratkiriemukasta. Lapset nauttivat täysin rinnoin ja kaikkien heittäytyminen oli ihailtavaa 🙂









Tällä viikolla olemme juhlistaneet tulevaa ystävänpäivää laulaen, kehumalla kaveria ja teimme ystävyyskoruja toisillemme ❤ lapset saivat antaa korun kaverille halin kera ja toivottaa hyvää ystävänpäivää…






Opiskelijamme Pikki järjesti lapsille jumpan pommassa, jossa osallistimme lapsia toiminnan suunnittelussa ja viskarit saivat tehdä muille temppuradan… tekemiseen osallistui lopulta kaikki lapset 🙂

Olympiahengessä askartelimme myös mäen laskijoita




Viikko huipentui ystävänpäivädiscoon ja naamiaisiin. Pidimme pommassa musahetken, jossa lauloimme ystävyydestä sekä leikimme lasten toiveleikkejä. Lopuksi tanssimme discohittien tahtiin





Seuraavana projektinamme onkin talviolympialaiset. Lapset innostuivat ajatuksesta ja olemme yhdessä askarrelleet rekvisiittaa tuleviin leikkeihimme. Lapset ehdottomasti halusivat toteuttaa muutaman vuoden takaisen lentokonematkamme uudestaan, joten torstaina lennämme Hiidenkivi Airlinesilla Milanoon katsomaan ja viihtymään talviurheilun parissa 🙂
Suunnitteilla on siis talviolympialaisten ajan mieletön mielikuvitusleikki, jossa pääsemme eläytymään olympialaiskulttuuriin leikkien, askartelujen ja kisojen myötä.
Askartelimme passit ja lentoliput reissua varten, olympiasoihtu on vielä työn alla…





Suomen liput valmistuivat kannatusjoukkoja varten sekä väritimme olympiasoihtuja luomaan olympiatunnelmaa päiväkodin seinille.




Lapset ovat olleet todella innokkaita esittämään taitoluistelua ja ovatkin harjoitelleet kovasti esiintymisnumeroaan 🙂


Kovia pakkasia olemme olleet suojassa sisäleikeissä ja jumpalla olemmekin käyneet melkein päivittäin. Lapset ovat pienryhmissä päässeet kehittämään motoriikka ja koordinaatio taitojaan jumpan merkeissä, tanssimalla ja hippaleikeissä.



Pallomeripallojen lajittelu ja laskeminen oli hauskaa. Toiminnassa päästiin harjoittamaan mm. värioppia, matemaattisia taitoja ja hahmottamisen taitoja. Lopuksi leikimme ”laiva on lastattu” tyyppisen arvuutteluleikin palloihin ja väreihin liittyen.



Olemme myös pelailleet paljon viime päivinä ja lapset usein käyvät toivomassa eri pelejä. Unot ja muistipelit onnistuu lapsilta jo hyvinkin omatoimisesti 🙂




LEIKKINURKKAUS
Lapsista on tullut mielettömän taitavia Plusplus-paloilla tekijöitä…




Joululomalta paluu on sujunut iloisissa merkeissä. Kavereita on ollut ikävä ja leikit ovatkin jatkuneet siitä mihin ennen lomia jäätiin.


Jatkoimme myös projektissa eteenpäin ja seuraavaksi lähdemmekin tutkimaan metsän eläimiä. Tutustuimme aamupiirillä metsäneläimiin ja eläinten jälkiin…


Tästä innostuneina teimme tutkimusretken lähimetsään ja bongailimme eläinten jättämiä jälkiä… Lapset olivat hyvin tarkkana ja tekivät hyviä havaintoja lähiympäristöstä.








Viime viikon hitti on ollut musiikkivideoiden tekeminen. Lapset keksivät ajatuksen itse, stailasivat itsensä sekä harjoittelivat koreografioita 🙂 Lapset saivat esiintyä muille, kuvasimme musavideot ja katsoimme niitä yhdessä. Tämä oli oikein kiva ja innostava pikkuprojekti, joka vahvisti lasten osallisuuden sekä yhteisöllisyyden tunnetta yhteisen kivan tekemisen myötä…






Aloitimme askarteluja musiikkimaalauksella. Lapset piirsivät liiduilla hienoja revontulia ja pumpulia apuna käyttäen harjoittelimme häivyttämään värejä. Taustalla soi Vivaldin klassikot 🙂





LEIKKINURKKAUS
Jäämäki ja uudet liukurit 🙂








Päiväkodin pikkujouluja vietettiin pyjamabileiden merkeissä. Mukaan sai ottaa oman tyynyn ja pehmolelun. Lapset ovat tästä aina todella innoissaan 🙂 pikkujouluohjelmassa meillä oli hemmottelua: Hannun hierontapiste, Tiinan kynsilakkapiste ja Tuulin kampausnurkkaus.



Teimme pesän nukkariin ja lauloimme joululauluja, bailasimme muutaman tämän hetken tanssisuosikin (K-popparit) ja herkuttelimme…



Lapset keksivät myös hauskoja leikkejä teemaan liittyen. Tähän suurperhe leikkiin saivat kaikki halukkaat osallistua.


Jatkoimme avaruusprojektia ja askartelimme viskareiden kanssa planeettoja. Tämä oli erilainen askarteluprojekti koska lapset saivat maalata ilmapalloa apuna käyttäen.





Joulukuu vierähti käyntiin ja saimmekin joulukuun kunniaksi yhden astronautin lisää 🙂

Lapset olivat toivoneet lumihiutale askartelua, joten tuumasta toimeen. Lapset olivat oikein taitavia taittelemaan ja leikkaamaan. Lumihiutaleet tuovat onneksi hieman talven tunnelmaa 🙂




Aloitimme askartelemaan astronautteja lasten kanssa. Näistä tuli oikein hauskat omakuvat salin seinälle 🙂




Jumpalla teimme koordinaatioharjoituksia pujottelemalla ja renkailla 🙂 lopuksi pelasimme lasten toiveesta pari matsia…








Uusimme hieman salin leikkejä ja teimme muutamia uusia hankintoja. Vanhempainyhdistyksen varainkeruurahoilla ostettiin lapsille roolivaateteline sekä kampaamoleikkiin oheistarvikkeita.



Kampaamoleikki onkin ollut suuressa suosiossa kaikkien lasten keskuudessa (ja aikuisten) 🙂





Ulkona saimme hetken nauttia lumesta ja tohina olikin melkoinen kun lumiukkoja alkoi tupsahtelemaan…



Lapsen oikeuksien päivänä keskustelimme tärkeästä aiheesta ja lapset saivat toivoa loppuvuoden tapahtumia. Näitä toivottiin:
- Miila-tonttu askarteluja
- piparin leipomista
- lumihiutaleen askartelua
- tähtien tarkkailua
- joulukuusi
Lapset ovat olleet viimeaikoina todella innokkaita esiintymään ja aamupiirillä olemmekin saaneet nauttia hienoista esityksistä 🙂 Lapset harjoittelivat myös mikrofoniin laulamista




Muutama viikko sitten meillä oli juhlat ja lapset saivat pukeutua naamiaisasuihin. Olipa huvittavaa, kuinka hauskoja hahmoja aamupalapöydässämme ruokaili 🙂


Pommaan viriteltiin hieno temppurata ja lasten mielikuvitus toi oman lisänsä kun he saivat idean leikkiä olevansa saunassa. Lapset istuivat vastakkain ja heittivät keskelle ”löylyä”…







Kuuntelimme musiikkia, tanssimme, herkuttelimme ja muutama hauska leikkikin mahtui joukkoon. Lopuksi rentouduimme ja rauhoituimme kuuntelemalla äänikirjaa…







Viime viikolla teimme retken lähimetsään, jossa kuulimme tarinan mörrimöykystä. Kävimme katsomassa mörrimöykyn koloa mutta emme löytäneet sieltä ketään…

Projektissa siirryimme eteenpäin ja lapset saivat aamupiirillä ilmaista oman toiveensa ja näistä äänestettiin voittajaksi avaruus. Seuraavaksi matkaamme siis avaruuden kiehtovaan maailmaan 🙂 viskarit jo aloittelivatkin aiheen tiimoilta…


LEIKKINURKKAUS
Sisarusryhmän hienous on viime viikkojen aikana tullut esiin monien leikkien merkeissä. Ryhmä on hitsautunut hienosti yhteen ja lasten itse ideoimia yhteisleikkejä on ollut ihana seurata vierestä. Tässä ollaan ranskalaisella eväsretkellä 🙂




Päiväkodilla vieraili viime viikolla palotarkastaja ja vietimmekin yhden päivän paloturvallisuuteen liittyvien asioiden parissa. Juttelimme lasten kanssa miten toimia eri tilanteissa ja teimme poistumisharjoituksen päiväkodin tiloista kokoontumisalueelle. Viskarit saivat tehdä aiheeseen liittyvä tehtäviä ja katsoimme myös tietoiskuvideon, joka oli satakunnan palolaitoksen tekemä. Tämä herätti paljon keskustelua ja asiaan palattiinkin monta kertaa viikon aikana. Lapset innoissaan kertoivat palotarkastajalle mitä kaikkea olimme touhunneet ja kuinka kauan poistumisharjoituksemme kesti, palotarkastaja oli tyytyväinen 🙂




Saimme myös akvaariot valmiiksi. Pienet vielä työstävät omaa versioonsa akvaariosta ja siitäkin tulee upea…



Venla piti lapsille jumpan pommassa. Jumpalla leikittiin banaanihippaa ja patsasleikkiä. Hiki tuli ja lapsilla oli hauskaa…




Perjantaina meillä on halloween naamiaiset ja innostuimmekin lasten kanssa askartelemaan koristeita 🙂 Näistä tuli niin hauskoja ja lapset olivat innokkaina mukana valmistelussa…









Aloitimme lasten kanssa akvaarioaskartelut ja näissä olemmekin päässeet hyödyntämään paljon erilaisia materiaaleja ja tekniikoita… Lapset aloittivat maalaamalla. Taaperot tekevät tämän yhteistyönä sormivärejä käyttäen.








Sitten päästiin liimamaan koralleja, simpukoita, kiviä ja vesikasveja… tämä oli lasten mielestä todella kivaa kun korallit ja simpukat luotiin makaronista 🙂







Välissä värittelimme myös kaloja, jotka viimeistelevät lasten akvaariot…

Musahetkellä lauloimme projektimme innoittamina lauluja kuten suuret ja pienet aallot ja kaksi on paatissa soutajaa sekä leikimme kalojen pyydystysleikkiä ja merenneitoleikkiä 🙂




Mahtava opiskelijamme Venla suunnitteli lapsille temppuradan pommaan ja siellä olikin kiva viettää sadepäivän aamua 🙂








LEIKKINURKKAUS
Lapset välillä innostuvat yhdessä leikkimään päiväkotia ja tässä on meneillä aamupiiri. Uudet värityskirjat ovat myös olleet jatkuvassa käytössä




Näin harjoittelemme myös muistipelien pelaamista, ensiksi parit oikeinpäin ja sitten väärinpäin


Siirryimme projektissa eteenpäin ja lasten toiveiden mukaisesti seuraavana vuorossa on delfiinit, hait ja muut meren elävät. Pidimme merenalaiset juhlat pommassa. Juhlissa oli paljon erilaisia toimintapisteitä ja tehtäviä mitä lapset pääsivät suorittamaan 🙂 edeltävänä viikkona askartelimme lapsille teemaan sopivat hai-hatut.






mustekala olikin piilottanut lapsille aarrearkun josta paljastui upeita simpukoita. Lapset kuuntelivat kuuluuko simpukoista meren kohinaa.


Lapsista otettiin myös hauskat yksityiskuvat hain suussa 🙂














Otimme vasujen tueksi kokeiluun Kesy-kortit. KESY on lyhenne ”keskustele symbolein” menetelmästä, joka tukee lapsen osallisuutta varhaiskasvatuskeskusteluissa. Lapsen on helpompi kuvien avulla tuoda esiin, mitkä asiat päiväkodissa on kivoja/tuottaa haastetta yms. ja näin pääsemme purkamaan ja miettimään ratkaisuja tilanteisiin…

Viskarihommissa teimme plus-plus paloilla tehtäviä mallin mukaan, hyvin onnistui!





LEIKKINURKKAUS





Teimme lasten kanssa musiikkimaalauksena suuren vesivärityön keittiön seinää koristamaan. Maalaus toimii taustana ampiaisaskarteluille 🙂



Gellilevy-askartelut ja styroksi ampiaiset saimme myös viimeisteltyä. Isommat piirsivät itse ampiaiset ja pienemmät saivat värittää ja leikata kuvat kennoihin. Nämäkin ovat näytillä keittiön seinällä…
Nyt jatkamme projektissa eteenpäin ja mietimme lasten kanssa seuraavaa projektin aihetta. Lapsilta on tullut oikein hyviä ideoita.













Lapset keksivät ulkona hauskan puutarhaleikin. Hiekkalaatikkoon istutettiin jos jonkinmoista kasvia 🙂 tässä leikissä kaikki pääsivät osallistumaan ja yhteishenki oli ihailtavaa.


LEIKKINURKKAUS


Jatkoimme ötökkäaskartelut loppuun. Lapset saivat vielä viimeistellä työnsä leikkaamalla ja värittämällä lehdet ötököille. Nämä koristavat nyt salin seinää…



ötökkä teema jatkui ja siirryimmekin mehiläisiin. Katsoimme opettavaisen jakson Maija mehiläisestä ja maistelimme hunajaa…



Aloimme askartelemaan mehiläiskennoja ja ampiaisia. Kennot tehtiin vessapaperirullia maalaamalla ja ampiaiset styroksipalloista 🙂







Kokeilimme myös hunajakennojen taitelua gelli-levyjä ja kuplamuovia apuna käyttäen. Gelli-levylle telataan väriä, väriin painetaan kuvia ja kuvio siirretään paperille. Tämä on kiva tekniikka ja näistä tuli hauskan näköisiä. Näitä askarteluja jatkamme vielä ensi viikolla.






Tiistain jumpalla kävimme pommassa pelaamassa sählyä ja yläkerrassa jammailtiin fröbelin palikoiden tahtiin…



Omenapuiden satoa saimme maistella kun Hannu kävi ”omenavarkaissa” 🙂



Perjantain eväsretkellä nautittiin auringosta, eväistä ja hauskoista leikeistä…





Opiskelijamme Helmi oli keksinyt lapsille kivoja leikkejä. Hannu yllätti ”tuo isoin keppi” leikissä ja lapsia nauratti. Lopuksi kiitimme luontoa ja halailimme puita 🙂






Lapset halusivat käydä vielä katsomassa onko piilottamamme kivet paikallaan (yksi löydettiin). Maistelimme myös marjoja ja tutkimme sieniä…


LEIKKINURKKAUS








