Pienet pandat

Tutustuimme projektimme tiimoilta pandakarhuihin ja aiheesta innostuneina teimme sormivärityöt pandoista. Sormivärit ovat aina lasten mielestä kiehtovia varmastikin koska se tuntuu erilaiselta ja se on sottaista:) Työn jälkeen lapset saivat vielä toteuttaa luovuuttaan ja vapaasti maalata mitä haluavat.

Tiistaina halusimme hieman vaihtelua, joten lähdimme lasten kanssa käymään vastarannanpuistossa. Puisto oli uusittu ja sieltä löytyi kivoja leikkitelineitä, keinuja ja liukumäkiä. Lapset olivat innoissaan lumisateesta ja pienestä takatalvesta…

Keskiviikon jumpassa isommat lapset saivat Hannun kanssa tehdä temppuradan ryhmän muille lapsille. Lapsilla oli hyviä ideoita joita he pääsivät nyt toteuttamaan. Harjoittelimme tasapainoa erilaisilla välineillä, pyöritettiin hulavanteita, kieputtiin renkailla ja ryömittiin tunneleita pitkin ”luolaan”… lasten osallisuus huomioitiin alusta loppuun asti. Idea oli lasten toivoma, he saivat suunnitella temppuradan ja aikuisen avustuksella tehdä sen sekä lopuksi leikkiä. Siivoaminenkin kävi yhteistuumin 🙂

Lapset innostuivat piirtämään yksisarvikaupunkeja ja muita mielikuvitushahmoja. Tämän parissa meni kokonainen aamupäivä kun mielikuvitukset pääsivät valloilleen ja lapset innostuivat kehittelemään piirtelystä leikin. Kaupungit ovat näytillä päiväkodin seinillä.

Viskaritehtäviä tehtiin uusien tehtäväkirjojen parissa…

LEIKKINURKKAUS

Ulkoleikkejä

Piiiitkän talven jälkeen lasten into oli sanoinkuvailematonta kun päästiin taas leikkimään lätäköissä ja tekemään hiekkakakkuja 🙂 tätä riemua on ollut ihana seurata vierestä! Saimme myös pariksi päiväksi kaksi kasiluokan TET-harjoittelijaa, jotka ovat vanhoja hiidenkiven päikkyläisiä reilun 10 vuoden takaa. Pojat ovat leikkineet lasten kanssa hippaa sekä pelanneet lautapelejä. Lapset ovat olleet aivan tohkeissaan ”uusista aikuisista”.

Onneksemme aurinko kuivatti pihan ennätysnopeasti ja perjantaina pääsimmekin viettämään piha Discoa! Lapsilla oli myös lelupäivä ja Dj välineet pääsivät kunnon käyttöön 🙂 jammailimme käärijää, gummy bearia sekä fröbeleitä. Lapset saivat toivoa dj:ltä musiikkia. Meillä oli ihan mahtava fiilis 🙂

Iloksemme saimme myös keinut, mitä lapset ovat kovasti toivoneet.

Tällä viikolla jatkamme projektia ja lähdemme tutustumaan pandakarhuihin.

LEIKKINURKKAUS

Pääsiäistunnelmissa

Virittäydyimme pääsiäistunnelmiin ja aloitimme lasten kanssa pääsiäisaskartelut. Lapset saivat kokeilla uusilla maaleilla tuputtamista. Taideteokset piristävät väreillään 🙂

Istutimme myös popcornin siemeniä ja nyt saamme lasten kanssa seurata kasvua…

olemme jatkaneet myös lasten kanssa kiinalaisten lohikäärmeiden askartelua. Lohikäärmeet ovat nyt esillä salin ikkunoissa.

Suomen kielen opiskelijamme Tania halusi esittää meille nicaragualaisen perinnetanssin. Lapset olivat haltioissaan ja seurasivat lumoutuneina 🙂 Tania puhui kotikielenään espanjaa, eikä juuri lainkaan suomea. Oli mielenkiintoista huomata kuinka hyvin hän kuitenkin ryhmässä lasten kanssa pärjäsi ilman yhteistä kieltä. Tania kertoi, että hän oppi lapsilta paljon suomenkielisiä sanoja ja hän oli hyvin kiitollinen 🙂

Perjantaina vietimme Tanian viimeistä harjoittelupäivää ja sen kunniaksi hemmottelupäivää 🙂 Lakkasimme kynsiä, teimme kampauksia sekä lapset saivat päähierontaa! Pommaan tehtiin lapsille myös temppurata joten päivä oli touhun täyteinen 🙂

LEIKKINURKKAUS

Lohikäärmeen vuosi

Matkamme jatkuu ja suuntaamme kohti Aasiaa. Ensimmäisenä matkakohteena on Kiina. Tämä vuosi on kiinalaisessa horoskoopissa Lohikäärmeen vuosi.

”Kiinalainen uusi vuosi alkaa 10.2.2024 ja vuoden eläimenä estradille lennähtää tarunhohtoinen lohikäärme. Kiinalaisen perinteen voiman, menestyksen ja vallan symboli on lohikäärme, joka liikkuu maalla, vedessä ja ilmassa. Monenkirjavan persoonan sisällä on tulta, maata, vettä ja puuta, jotka antavat lohikäärmeelle sädehtivän olemuksen.

Kontrastina viime vuoden jänikseen lohikäärme perustaa ajatuksensa suoraan toimintaan ja tuottavuuteen. Varjoon jäävät ne, jotka haikailevat nostalgiseen menneisyyteen. Lohikäärme tähtää eteenpäin ja jättää varjoonsa pohdiskelevat hidastelijat.

Lohikäärmeen tavoittaminen on vaivan arvoista, sillä sen anteliaisuus ja avokätisyys on tänä vuonna vertaansa vailla. Esittävät taiteet ja kulttuuri saavat huomioita. Matkailu ja juhlallisuudet ovat keskeisiä teemoja.”

Lasten kanssa valmistauduimme maalaamalla lohikäärmettä ja tutustumalla kiinalaiseen kulttuuriin 🙂

Keskiviikkona vietimme lohikäärmejuhlaa. Juhlissa tanssittiin, kuunneltiin kiinalaista musiikkia sekä jännityksellä avattiin onnenkeksejä 🙂 lasten lohikäärmetanssi oli hieno ja lapset saivat vuorollaan pidellä lohikäärmeen päätä.

LEIKKINURKKAUS

Saimme uusia vahaliituja ja lapset ovat tykänneet niistä kovasti…

+

Ystävänpäivähulinat ja tohtori Koiranen

Viime viikolla vietimme ystävänpäivätanssit ja lapset saivat pukeutua naamiaisasuun. Toivebiisien tahdissa tanssittiin ja herkuteltiin vaahtokarkeilla ja sydänsipseillä. Jaettiin toisillemme ystävänpäiväkortit ja halit 🙂

Perjantaina saimme Tohtori Koirasen kylään. Koiranen apulaisineen hoiti lasten pehmolelut terveeksi 🙂 oli monta vaivaa, murtuneita jalkoja ja kuonoja, flunssaa ja vatsatautia. Pehmoista otettiin röntgenkuvat, mitattiin verenpaine sekä annettiin lääkettä.,,

Askarteluissa innostuimme tekemään leijonia. Maalasimme leijonan harjan haarukkaa apuna käyttäen. Lapsista on kiva kokeilla erilaisia askartelutekniikoita. Pikkuhiljaa jatkamme tästä matkaamme eteenpäin…

Askartelimme myös yksisarvisnaamareita lasten toiveesta 🙂

Jumpalla otettiin kilpa-autokisa ja ratsastettiin keppihevosilla. Kaveria kannustettiin kovasti 🙂

LEIKKINURKKAUS

+

Lumitaidetta

Halusimme lasten kanssa olla luovia ja tehdä taidetta lumihankeen. Tämä toi kivaa vaihtelua ulkoiluun ja lapset olivat innoissaan 🙂

Tällä viikolla olemme jumpalla pelanneet Simba-leikkiä sekä leikkineet lennokeilla. Vietettiin Runebergin päivää herkutellen torttuja ja lapset ovat askarrelleet Lilianin kanssa ystävänpäiväkortteja ensi viikkoa varten.

Viskarihommissa teimme tehtäväkortteja joihin pujoteltiin lankaa numeroiden mukaan, tässä vaadittiin hahmottamista ja hieman numeroiden tuntemista.

LEIKKINURKKAUS

Ryhmähau-peli on lasten suuressa suosiossa 🙂

Lapsilla on ollut hyvät leikit ulkona. Mäen laskun lisäksi he ovat leikkineet kotkan poikasia, jotka peiteltiin oksilla kotipesään. Mahtavaa mielikuvituksen toteuttamista!

Ensiviikolla vietetäänkin ystävänpäivää ja suunnitelmissa on kaikkea kivaa 🙂

+

Afrikkalainen työpaja

Viime perjantaina saimme vieraaksemme kulttuuriosuuskunta Uulun pitämään meille Afrikkalaista työpajaa. Saimme tutustua Afrikkalaisiin soittimiin, leikkeihin, swahilin kielisiin lauluihin sekä kuulimme tarinan Reema tytöstä. Lapset kuuntelivat tarkasti 🙂

Soitimme sormipianolla, marakasseilla ja rummuilla. Kiinnostavin soitin oli Afrikkalainen marakassi, joka oli johanneksenleipäpuun hedelmä. Hedelmän kuivattua, sisällä olevat siemenet soivat hienosti. Leikimme tansanialaista ”Simba” leikkiä, jota voisi verrata suomalaiseen ”kuka pelkää mustekalaa” leikkiin. Lopuksi otettiin rentoutumisleikki huivien kanssa 🙂

Jatkoimme askartelua ja innostuimme maalaamaan eläinkuvioita. Lapset saivat tehdä useamman eri eläimen ja eri maalaustekniikat olivat mieleisiä. Työt ovat esillä nukkarin seinällä.

Päikkykoira Taco on aina yhtä iloinen yllätys!

Torstaina kävimme jumpalla. Leikimme patsastanssia, maa-meri-taivas leikkiä, eläinkävelyä sekä lopuksi venyttelimme kunnolla 🙂

LEIKKINURKKAUS

+

Toiminnan suunnittelua

Olemme jatkaneet toiminnallisen tasa-arvo ja yhdenvertaisuussuunnitelman tekemistä ja pohtineet kehitettäviä teemoja. Tähän liittyen teimme päiväkodilla inventaarion peleistä, palapeleistä sekä askartelumateriaaleista ja välineistä. Tavoitteena on huomioida eri-ikäiset lapset toiminnassa, leikeissä, leikkiympäristöissä yms. Huomioimme myös eri osa-alueiden ja taitoja tukevien materiaalien sopivuuden kaikenikäisille. Päivitämme materiaaleja, teemme muutamia pelihankintoja alle 2-vuotiaille, uusimme jumppavälineistöä sekä mahdollistamme leikit eri ympäristöissä/tiloissa myös pienimmille. Tavoitteena on, että kerran viikossa pidämme aamupiirin yhteydessä ”leikkikaverin arvonnan” jotta saamme edistettyä eri-ikäisten lasten leikkiä eri ympäristöissä aikuisen valvonnassa ja lapsille tulisi mahdollisuus kokeilla leikkimistä jonkun muunkin kuin aina saman ”lempparikaverin” kanssa.

Inventaarion seurauksena totesimme, että pelejä ja palapelejä ainakin löytyy lähes jokaiselle ja reilusti :). Tästä innostuneina pidimme lasten kanssa ”peliviikon” ja pelailimme joka päivä erilaisia lautapelejä.

Tällä viikolla olemme pelaamisen lisäksi jatkaneet keskeneräisiä askartelujamme. Teimme muutaman rästiin jääneen Koalan valmiiksi, saimme auringonlaskuaskarteluja jatkettua sekä yhden iltapäivän rypistelimme ja liimasimme silkkipaperia maapalloomme 🙂

Innostuimme myös siivoamaan roolivaatekaapin ja järjestelimme roolivaatteet siististi esille, että lasten on helppo ne saada. Panostamme myös roolivaateleikkiin tämän kevään aikana 🙂

PELINURKKAUS

+

Hyvää alkanutta vuotta

Voi sitä jälleennäkemisen riemua kun lapset palasivat joululomiltaan. Kavereita oli selkeästi kaivattu ja haleja annettiin leikkien lomassa 🙂

Jatkamme maailmaympärysmatkaamme seuraavaksi kohti Afrikkaa. Lähihoitaja opiskelijamme Lilian on kotoisin Keniasta ja olemmekin oikein onnekkaassa asemassa koska pääsemme perehtymään kulttuuriin lauluja ja tarinoita myöten hänen kertomanaan. Lilian on opettanut meille swahilin kielisen ”tervetuloa” laulun joita olemme lasten kanssa aamupiirillä kuunnelleet. Toivotamme myös hyvät huomenet swahilin kielellä ”Jambo”, joka tarkoittaa hei. Aamupiirillä tutustuimme Afrikkalaisiin eläimiin, joita lapset saivat tunnistaa varjokuvista.

Innostuimme myös maalaamaan auringonlaskuja… näitä askarteluja jatkamme vielä ensi viikolla

LEIKKINURKKAUS

Citymarketin pahvilaatikoissa on ajateltu lapsia koska huomasimme, että niistä todella saa tehtyä autot 🙂 näillä leikittiin kovasti

Lapset tekivät leikkeihinsä lumikelkan 🙂

+

Australian aurinko lämmittää

Olemme nauttineet Australian matkasta ja reissumme aikana tutustuneet kenguruihin sekä koala karhuihin. Katsoimme videoita eläimistä ja siitä inspiroituneina aloitimme askartelut. Lapset saivat ensitöikseen värittää kengurut. Tutustuimme myös Australian karttaan.

Kengurujen jälkeen teimme tuttavuutta koala karhujen kanssa ja aloitimme askartelun taustan laveeraamisella. Vesiväreillä tekeminen oli pitkästä aikaa oikein mieluista puuhaa ja lapset innostuivat maalaamaan todenteolla 🙂

Miila-tonttu on palannut keppostelemaan päiväkodin lapsille. Saamme päivittäin yllättyä ja nauraa Miilan toilailuille 🙂

LEIKKINURKKAUS

+

Hiidenkivi airlines valmiina lähtöön

Viime viikolla joulu tulikin aikaisin kun saimme päiväkodille paljon lasten toivomia ryhmähau leluja. Innostus oli sanoin kuvailematonta, ehkäpä se kuvista hieman välittyy 🙂

Perjantaina vietettiin ”lapsi mukaan töihin päivää” ja saimmekin kaksi innokasta hoitajaa lisää joukkoomme kun Topias ja Moona halusivat tulla hommiin. Leikittiin, laskettiin mäkeä ja käytiin pelaamassa sählyä. Lapset olivat aivan tohkeissaan 🙂

Projektimme etenee. Valmistelimme lasten kanssa passit sekä teimme viimeiset loppuvalmistelut ennen lähtöä Australiaan 🙂

Maanantaina matkamme starttasi ja edessä odotti piiiitkä lento Australiaan. Check-in:ssä oli ruuhkaa ja lapset malttamattomina odottivat vuoroaan turvatarkastuksesta pääsemiseen ja lippujen tarkastukseen.

Tälle lennolle pääsivät myös koirat mukaan 🙂

Kun olimme kaikki järjestäytyneet lentokoneeseen ja löytäneet paikkamme, saattoi matkamme alkaa. Lentokapteenimme Hannu ja perämiehemme Vilho pitivät oikein hyvää huolta matkustajista ja lennättivät meidät turvallisesti perille. Lentoemäntämme Tiina ja Tuuli huolehtivat matkustajien hyvinvoinnista lennon aikana. Lennolla tarjoiltiin pillimehua ja suolakeksejä.

Tiistaina saavuimme klo.9.30 Australiaan ja matkaoppaiksi saimme Tamkin sosionomiopiskelijoita, jotka olivat tehneet meille erilaisia Australiaan liittyviä toimintapisteitä pommaan. Ensin kuulimme aboriginaalien vanhan sadun siitä, kuinka kenguru sai pussin poikastaan varten ja näimme tarinasta pienen nukketeatteriesityksen. Sen jälkeen tutustuimme koalaan ja sen elintapoihin. Selvisi, että koala syö eukalyptuspuun lehtiä, joita sai myös tuoksutella ja lisäksi kuuntelimme millaista ääntä koalat pitävät (jonkun mielestä ääni muistutti vähän leijonan murinaa). Seuraavaksi näimme kuvia aboriginaalien asuista ja tansseista ja kuuntelimme digeridoo-torven soittoa. Matkamme jatkui Australian upeille hiekkarannoille ja katsoimme miltä näyttää surffaus valtavilla aalloilla ja pääsimme kokeilemaan sitä myös itse. Lopuksi kurkkasimme myös merenalaiseen maailmaan, jossa bongasimme ainakin kilpikonnan ja jännittävän hain sekä tanssimme Baby Sharkin tahtiin. Iso kiitos Tamkin opiskelijoille todella kivasta työpajasta!!

+

Paljon lunta ja isänpäivä ylläreitä

Saimme yllättäen niin paljon lunta, että lapset olivat ihan ihmeissään. Teimme isoja lumipalloja, haimme pulkat sekä liukurit varastosta ja päätimme ottaa ilon irti 🙂 pikkuisille oli pienimuotoinen shokki, kun ei yhtäkkiä päästykään etenemään totuttuun tapaan. Tämä shokki onneksi nopeasti laantui ja muuttui iloksi…

Viime viikolla askartelimme yllätyksiä. Lapset tekivät isänpäivälahjaksi kutistemuovista avaimenperät. Tämä oli mahtava idea ja avaimenperistä tuli hienot. Emme olleetkaan aikaisemmin kutistemuovia käyttäneet, joten tämä oli meille kaikille uusi tuttavuus. Painoimme lasten kädenkuvan akryylimaalilla kutistemuoviin jonka jälkeen muovi laitettiin uuniin. Uunissa muovi kutistuu ja kovettuu…

Tässä kuvassa parhaiten havainnollistuu se, kuinka paljon muovi kutistuu kun vieressä on alkuperäisen käden kuva. Tätä materiaalia tulemme varmasti jatkossakin käyttämään koska tästähän voi keksiä mitä vaan 🙂

Sadepäivänä osa lapsista pääsivät pommaan pelaamaan sählyä Hannun kanssa ja yläkerrassa järjestettiin sillä välin päivätanssit…

Päivätanssien toivotuimmat hitit olivat chachacha, bussilaulu, let it go, tuikituiki tähtönen ja pikkuiset kultakalat. Tuikituiki tähtönen kutsui paritanssiin…

Saimme myös ihana Tacon meille ”töihin”. Taco otti aamupiirillä rennosti ja kuunteli lasten laulua 🙂 Aamupiireillä olemme laulaneet mm. matkustan ympäri maailman, tuikituiki tähtönen, metrolla mummolaan ja monia muita lasten lemppareita. Olemme myös harjoitelleet, miten toivotetaan hyvää huomenta eri maan kielillä

Perjantain musahetki aloitettiin kannustuspiirillä. Leikimme junaleikkiä ja pikkuisia kultakaloja. Laulettiin syksyn aikana tutuksi tulleita lauluja ja lapset saivat myös toivoa lemppareitaan…

LEIKKINURKKAUS