Kategoria: Uncategorized
viime viikkojen juhlahumua
Ennen pääsiäistä opiskelijamme Aada ja Ella suunnittelivat lapsille munajahdin sekä toiminnallista ohjelmaa pommaan. Lapset etsivät innoissaan piilotettuja pääsiäismunia ympäri päiväkotia eri vihjeiden avulla. Pukeuduimme toki teemaan sopivasti 🙂 Pommassa meitä odotti viimeinen vihje ja korillinen suklaamunia 🙂 Temppuradasta löytyi pallomeri, kepparirata, kiipeilyä ja muita kivoja toimintoja… Opiskelijamme Ella luki lapsille aamupiirillä Mur eli karhu-kirjaa. Sovelluksen avulla kirjan hahmot heräävät henkiin ja siinähän olikin ihmettelemistä… … [Lue lisää viime viikkojen juhlahumua]
Sateenkaaren toisella puolen
Saimme Taidetarvike Mannerilta kokeiluun askarteluhuopaa. Innostuimme maalaamaan huopaan värikkäitä sateenkaaria. Maali levittäytyy huopaan hauskasti ja elävoittää pintaa 🙂 Jumpalla pelasimme säbää ja lasten toiveesta pidimme pihadiscon 🙂 Pienryhmissä olemme pelanneet lautapelejä, palapelejä ja leikkineet lajittelueläimillä. Vuorovaikutuskerhossa harjoiteltiin tällä kertaa kaverin positiivista huomioimista hipsuttamalla ja silittelemällä. Kerhon jäseniä vaihdellaan siten, että kaikki lapset pääsevät kevään aikana osallistumaan. Opiskelijamme Ella piti lapsille sadutusta. Lapset innostuivat tarinan … [Lue lisää Sateenkaaren toisella puolen]
Pääsiäisaskarteluja
Tällä viikolla olemme aloittaneet pääsiäisruohon istuttamisen lasten kanssa. Lapset saivat maalata ja askarrella itselleen kupin, johon he itse istuttivat rairuohon. On hauska seurata vierestä kun lapset käyvät laulamassa ruohoille koska ne kuulemma kasvaa nopeammin jos niille laulaa 🙂 Jatkoimme myös silkkipaperiaskarteluja ja kaikki saivat pupunsa valmiiksi… Taidetarvike Mannerin kanssa teimme taannoin paperimassasta kettuja ja nyt pääsimme maalaustoimiin 🙂 Näistä tuli todella hienoja. Teemme paperimassa … [Lue lisää Pääsiäisaskarteluja]
Pupu pörröinen
Jatkoimme puputaulu askartelua ja lapset saivat ne valmiiksi. Pienet tekivät taulunsa sormiväreillä. Askartelut koristavat salin ja keittiön seinää. Niistä tuli oikein hienoja 🙂 Pääsiäisen lähestyessä jatkamme puputeemalla ja seuraavana vuorossa onkin silkkipaperi askartelua. Jumpalla liikuttiin rummunsoiton tahtiin ja soiton pysähtyessä sai esittää haluamaansa eläintä. Toisella kierroksella leikittiin patsasleikkiä. Pallot ovat lasten oma suosikki ja niiden avulla tehtiin koordinaatioharjoitusta heittämällä sekä vierittämällä. Lopuksi pelasimme sählyä. … [Lue lisää Pupu pörröinen]
Ystävänpäivähulinat
Palataan hieman ajassa taaksepäin ja muistellaan mitä ystävänpäiväviikolla lasten kanssa touhusimme 🙂 Vietimme hemmottelu ja spa-päivää johon sisältyi kampauksia, kynsien lakkausta, rentouttavaa päähierontaa sekä Hannun halinurkkaus 🙂 Askartelimme päiväkotikavereille ystävänpäiväkortit jotka jaoimme ystävänpäivänä. Jokainen sai hienon kortin kotiin vietäväksi… Perjantaina 14.2 juhlimme ystävänpäivää naamiaisten merkeissä tanssien ja herkutellen 🙂 Lauloimme ystävyydestä, leikimme ja pidimme hauskaa. Hiihtolomalta ollaan palailtu, leikit jatkuu ja projektia olemme jatkaneet … [Lue lisää Ystävänpäivähulinat]
Pyjamassa päikkyyn
Viime viikon perjantaina vietimme lasten toivomaa pyjamassa päikkyyn päivää. Lapset saivat ottaa mukaansa tyynyn, pehmolelun ja kirjan. Tunnelma oli aamusta asti ihanan rauhallinen ja seesteinen 🙂 jumppasimme pommassa pehmolelujen kanssa, leikimme värivarjon alla, teimme rentoutumisharjoituksia ja luimme yhdessä kirjoja. Meillä oli todella kiva päivä lasten kanssa 🙂 Projektissamme olemme askarrelleet lasten kanssa kauriita. Keräsimme kävelylenkin yhteydessä risuja askarteluihin ja aloimme maalaushommiin 🙂 kauriit laitetaan … [Lue lisää Pyjamassa päikkyyn]
Pizzeria Taiga ja jäätelökioski Aino
Rakensimme lasten kanssa pizzerian ja jätskikioskin toimistoon. Metsäleikki ja palomiesleikki siirtyi saliin ja nukkarissa on kotileikki. Pizzerialeikki on ollut ihan huippu. Lapset keksivät jopa pizzan kotiinkuljetuspalvelun, joten sitä voi tilata minne tahansa 🙂 Jumpalla ajettiin kilpaa mopoilla, tehtiin temppuja renkaissa ja pelattiin… Teimme lasten kanssa hauskat lumisadepallot kimalleliimasta. Lapset saivat liottaa veteen kimalleliimaa ja laittaa omat kuvansa koristamaan palloa. Tämä toimi myös hauskana tieteellisenä … [Lue lisää Pizzeria Taiga ja jäätelökioski Aino]
Touhukas tammikuu
Olemme palanneet joululomilta ja tammikuu onkin käynnistynyt vauhdikkaasti leikkien ja touhuten. Aloitimme lasten kanssa orava-askartelut ja lapset pääsivät kokeilemaan erilaisia maalaustekniikoita. Lisäsimme mielenkiintoa muovailuun ja ideoimme lapsille erilaisia muovailualustoja, joita he voivat haluamallaan tavalla koristella. Alustoista löytyy mm. jätskejä ja leivonnaisia 🙂 Viskaristehtävissä harjoiteltiin numeroita ja asioiden yhdistämistä. Mietittiin myös viskaritaitoja haastattelun merkeissä… Lapsen osallisuus ryhmän toiminnassa huomioidaan päivittäin arjen eri askareissa. Lapset ovat … [Lue lisää Touhukas tammikuu]
Miila-tontun joulusauna
Olemme lasten kanssa virittäytyneet joulutunnelmiin. Opiskelijamme Masoomeh askarteli ja maalasi lasten kanssa taikataikinasta hienot joulukoristeet… koristeet lähtevät jouluksi kotiin koristamaan omaa joulukuusta. Miila tonttu ystävineen on piristänyt meitä kepposillaan joka aamu. Keskiviikkoaamuna Miila oli piilottanut lapsille joulusukkaan yllätykseksi tontun taukojumppakortit 🙂 sitä pitikin heti aamupiirillä lähteä kokeilemaan… Joulujuhlaa varten leivottiin pipareita ja kuunneltiin joululauluja… Joulujuhlaesitys oli menestys ja lapset esiintyivät todella innokkaasti. Palkinnoksi lapsille … [Lue lisää Miila-tontun joulusauna]
Miila tonttu is back
Joulukuu pyörähti käyntiin ja heti maanantaina meitä odottikin päiväkodilla iloinen yllätys 🙂 Miila oli piilottanut lapsille yllätykseksi karkkikeppejä, jotka pääsimme vihjeiden avulla etsimään. Miila on hauskuuttaanut meitä kepposillaan muinakin aamuina… Opiskelijamme Masoomeh suunnitteli meille metsäretken ja toimintaradan/piknikin pommaan. Metsäretkellä meillä oli metsäbingo ja etsimme keppejä tulevaan jouluaskarteluun… Bingossa jakauduttiin pienryhmiin ja meidän piti löytää mm. lintu, sieni, sammal ja muita luontokappaleita. Lapset olivat innokkaita … [Lue lisää Miila tonttu is back]
Satumaan nallet talviunille
Olemme lasten kanssa jatkaneet nalleaskartelujen merkeissä. Lapset pääsivät värittämään, leikkaamaan, liimaamaan ja sommittelemaan kun askartelimme nallet talviunille… Lasten iloksi saimme paljon lunta ja haimme pulkat varastosta. Innostus oli suuri ja lapset odottivat pulkkia portin takana jännittyneinä… pääsimme laskemaan ja tekemään lumiukkoja 🙂 Perjantaina lapset innostuivat keppihevosleikeistä ja teimme pommaan keppariradan. Lapset pääsivät pääsivät myös tekemään temppuja ja hurjastelemaan mopoilla. LEIKKINURKKAUS Monsteriauto El Toro Loco … [Lue lisää Satumaan nallet talviunille]
Nallet tallustaa…
Tällä viikolla lapset saivat tuoda omat rakkaat nallekarhunsa päikkyyn. Nallet kulkivat mukana päivän leikeissä, unikavereina, taidemalleina ja arvon kunniavieraille oli myös keksitty erityisohjelmaa… Tiistaina nallet pääsivät nallelääkärin tutkimukseen. Nallet olivat hyvin erikokoisia ja eri ikäisiä. Nuorin nalle oli 2 vuotta ja vanhin yli 100 vuotta. Tutkimuksessa tarkistettiin verenpaine, rokotettiin, katsottiin korviin sekä annettiin silmätippoja. Muutama reikä korjattiin laastarilla. Kaikki voivat onneksi oikein hyvin ja … [Lue lisää Nallet tallustaa…]





