Olemme pikkuhiljaa käynnistelleet tulevaa toimintakautta ja lapset totutelleet taas päiväkotiarkeen. Ensimmäiset viikot olemme ulkoilleet paljon ja lapset ovat saaneet pitkän loman jälkeen leikkiä toistensa kanssa.

Marjapuskat tyhjennettiin heti ensimmäisen viikon aikana 🙂 Saimme onneksi nauttia vielä aurinkoisista lämpimistä päivistä.

Ensimmäisen viikon kohokohta oli se, kun hiekkalaatikkoon tuotiin uutta hiekkaa pienellä kaivurilla. Lapset kannustivat kuskia kovasti ja tuulettivat hänen onnistuttuaan tehtävässään 🙂 kuski totesi naurahtaen, että ”ei olekaan tällaisia paineita aikaisemmin ollut kun oli niin paljon yleisöä”.

Olemme pitkän pohdinnan jälkeen päättäneet myös tulevan projektimme aiheen. Lasten kanssa olemme päivittäin hieman puhuneet aiheesta ja miettineet yhdessä mitä kaikkea se voisi sisältää.

Projektimme siis on MEREN AALLOILLA.

Sukellamme syvälle meren pinnan alle ja tutkimme mitä kaikkea mahdollista sieltä löytyykään, unohtamatta hurjia meriseikkailuja merirosvoineen ja aarteineen joita kohtaamme tutkimusmatkallamme!! IMG_2152

Toimintakauden ensimmäinen lastenkokous pidettiin ja lapset saivat vuorollaan kertoa, mitä heille tulee mieleen sanasta MERI… tässä muutama esimerkki. myrsky, kalastaja, meduusa, sininen, roskat, merilevä, mustekala, merikilpikonna, aarrearkku, merihevonen jne. Teimme näistä mind mapin joka löytyy eteisen ovesta ja siitä voi lukea loput lasten lausahdukset 🙂

IMG_2158

Lasten kokouksessa myös sovittiin, että ensi viikolla teemme pienen retken olkahisten uimarannalle uittamaan kaarnalaivoja, ties mitä löytöjä mahdetaan retkellä tehdä 😉

TÄSTÄ TULEE JÄNNÄ VUOSI!!

 

 

%d bloggaajaa tykkää tästä: