Pikkuhiljaa olemme päässeet toiminnan makuun, niin lapset,- kuin aikuisetkin. Elokuun alku onkin vierähtänyt siinä, että olemme tutustuneet uusiin lapsiin ja antaneet lasten rauhassa tutustua päiväkotiympäristöön. Lapset ovat ryhmäytyneet hienosti ja löytäneet paljon uusia leikkikavereita 🙂
Leikkejä on löydetty mm. roolivaatteiden parista, petshopeista, autoista sekä jättimäisistä magneeteista. Olemme myös rakennelleet legoista isoja taloja ja maatiloja.

roolivaateleikki on the best
Kuluneilla viikoilla olemme aamupiirillä käyneet läpi lasten nimiä Hei, hei laulun muodossa sekä muutenkin laulaneet paljon lapsille tuttuja lauluja kuten bussilaulu, ihahaa, viisi pientä ankkaa jne. Kotona saatatte kuulla laulettavan mansikka maanantaista, tiikeri tiistaista tai tonttu torstaista 😉
Huomasimme hyvin pian, että Fröbelin palikat nauttii yhä edelleen suurta suosiota joten niitä myös olemme jonkun verran ”luukuttaneet” ja varmaan jatkossakin tulemme muutamat sutsisatsit ja huugiguugit tanssimaan.
Tiinan kanssa lauloimme muutaman lapsille uudemman kappaleen Manne madosta ja auringonkukista. Kyllä tästä porukasta vielä laululääntä lähtee 🙂
Pojista kuoriutuikin ihan uskomattoman hyviä ja innokkaita pistelytyön tekijöitä. Suunnitelmissa on pistellä kilpa-autoja ja formuloita päiväkodin uuteen somistukseen rekvisiitaksi.
Onneksi olemme vielä saaneet nauttia auringosta ja lämpöisistä päivistä. Leikit ulkona ovat olleet mieleisiä ja siellä on tilaa juosta ja temmeltää…
Ensi viikolla aloittelemme hieman toimintaa askartelujen parissa. Tiimiämme täydentää lähihoitaja opiskelija Jessika joka varmasti touhuaa ja keksii lapsille kivaa puuhaa tuleville viikoille.
Tulevan syksyn aikana sisustamme päiväkotia hieman uuteen kuosiin. Uudistuksen tarkoituksena on kehittää leikki- ja toimintaympäristöjä. Pyrimme siis selkeyttämään lapsille leikkitilat eri leikeille ja tuomaan ns. leikin ulos laatikosta. Olemme todella innoissamme ajatuksesta 🙂
Kuuntelemme myös lasten ajatuksia ja mielipiteitä jotka otamme huomioon tiloja suunniteltaessa. Näin lapsetkin pääsevät osallistumaan toiminnan suunnitteluun ja tiloista varmasti tulee kaikille mieleiset…
Projektimme aihe tulevalle kaudelle on myös päätetty ja projekti polkaistaan käyntiin kuun vaihteessa.
Aurinkoista elokuuta ja hyvää alkanutta päiväkotiarkea kaikille!