Olemme hieman jo päässeet alkua pidemmälle projektin suunnittelussa sekä toimintasuunnitelmankin päivittämisessä! Projektityöskentelyn lisäksi toteutamme lasten kanssa monimuotoista lasten tarpeista lähtevää pienryhmätoimintaa, vuorovaikutuskerhoa, musiikkia, nassikkapainia, metsäretkiä sekä Tiinalla on lasten kanssa meneillään luontokuvauskerho.

Tämän kauden projektin aiheena on Sirkus Hiidenkivi. Tällä viikolla perehdymme sirkukseen ja sen saloihin hieman syvemmin ja perjantaina pääsemme polkaisemaan projektin käyntiin kunnolla värijuhlien myötä!

Vietämme tällä viikolla siis väriviikkoa. Päiville on eri väriteemansa ja pyrimme suunnittelemaan toimintaamme siten, että saamme päivän värin mukaan mahdollisimman monella eri tavalla (vaatetus, ruoka, leikki, laulut, askartelu yms.) Väriviikko on pohjustusta projektiimme. Perjantain värijuhlassa maaginen henkilökuntamme esittää sirkusesityksen lapsille joka on varmasti spektaakkelimainen.

IMG_0293

Tässä tutustumme aiheeseen sirkus käyttämällä mm.sirkus aiheisia videoita apunamme!

Tässä muutama kuva kuluneen viikon touhuista ja leikeistä :

IMG_20180822_102009

Veimme lapset metsään raikkaalle happihyppelylle ja tutkimaan luonnon antimia

Takaisin paluumatkalla pysähdyimme läheiseen puistoon ja lapset saivat hetken aikaa jäädä leikkimään hieman eri ympäristöön. Lapset tutkivat muurahaisia ja kuuntelivat Hannun tarinoita Metsän peikosta innoissaan.

IMG_0276

Kaiken touhun ja toiminnan ohella lapsilla jää rutkasti aikaa myös vapaaseen leikkiin ja kuluneella viikolla tuli räpsäistyä muutama kuva lasten mielikuvituksellisista leikeistä:

 

 

 

%d bloggaajaa tykkää tästä: