Hyvää uuttavuotta Hiidenkiveltä! Olemme käynnistäneet vuoden touhukkaasti ja innostuneesti. Jatkamme askarteluja vielä Norsuaiheesta ja vähän päääsimme jo aloittelemaan norsu aiheisia maalaustöitä lasten kanssa.
Aamupiirillä tutustuttiin norsuihin ja hieman keskusteltiin aiheesta. Harjoittelimme lasten kanssa uuden elefanttirunon aiheeseen sopien. Lapset saivat sitten itse piirtää vahaliiduilla oman norsun ja tämän jälkeen maalata norsun harmaalla vesivärillä. Lapset hahmottelivat hienot norsut mallia apuna käyttäen 🙂
Leikit ovat olleet mieluisia pitkän joululoman jälkeen ja kavereita on ollut ikävä. Onneksi saimme paaaaljon lunta lisää niin olemme päässet myös laskemaan mäkeä.
Loppuviikosta kävimme koko porukan kanssa junapuistossa. Osan kanssa luistelimme ja osa pääsi laskemaan mäkeä liukureilla 🙂 vauhti oli kovaa! Luistelu sujui oikein hienosti lapsilta ja pystyssä pysyttiin… Nyt nautitaan talvesta, pikkupakkasista ja lumesta ♥
Viikko huipentui perjantaiseen musahetkeen pommassa. Musahetki tapansa mukaan alkaa aina kannustuspiirillä. Tällä kertaa kannustuspiiri tehtiin pareittain.
Musahetkellä laulettiin mm. sirkusparaati, Frobelin palikoista: rocksammakko, 5 ilmapalloa ja pumppulaulu. Harjoittelimme norsulorua ja leikittiin lejonan kesyttämistä. Lapset eläytyivät ”lejonankesyttäjä” ja ”leijona” rooleihinsa hyvin ja yleisö oli haltioissaan 🙂
Lapset myös saivat halutessaan näyttää käsilläseisontaa… Mitä lapset edellä niin aikuiset perässä…