Maanantaina aloitimme viikon positiivisella ja iloisella mielellä. Heti aamupiirillä toivotimme hyvät huomenet kaveria halaamalla ♥ Aloitimme viikon touhut pienryhmissä eri askareita puuhastellen….

Kävimme pienten kanssa pommassa pelailemassa pallolla. Lapset saivat vuorollaan tehdä maaleja ja kannustaa kaveria.

img_1099

Kyllä lähtee

Samaan aikaan Tiina oli pystyttänyt lajitteluapajat yläkertaan ja osa lapsista pääsi lajittelemaan väreittäin, sekä aihepiireittäin (hedelmät, dinosaurukset, kulkuneuvot jne.) Lajittelu on mieleistä ja rauhallista puuhaa.

Keskiviikkona kävimme osan porukan kanssa laskemassa mäkeä läheisen puiston vieressä. Ensimmäinen lasku tökki pahasti juuri sataneen lumen takia ja lapsia nauratti 🙂 Onneksi se muutaman laskukerran jälkeen alkoi luistamaan!

Samaan aikaan Tiina ja Sonja jäivät askartelemaan loppujen kanssa talvisia sormiväritöitä. Työt laitetaan näytille käytävän seinään 🙂 Lapset olivat oikein innoissaan kun pääsivät pitkästä aikaa tekemään sormiväreillä.

Perjantaina aamupiirillä lapset saivat sanoittaa omaa tarinaa Sirkusaiheisten kuvien mukaan.

Tarina meni näin:

OLIPA KERRAN SIRKUS. NORSU TEKI TEMPPUJA. NUORALLA KÄVELIJÄ KÄVELEE NUORALLA. PELLE HAUSKUUTTI NORSUA. SEEPRA TEKI TEMPPUJA.  SEEPRA POTKII PALLOA. LEIJONAN KESYTTÄJÄ KESYTTÄÄ LEIJONAA. HIIRI PELOTTAA KAIKKIA. KOIRAKIN KESYTTI LEIJONAA. JONGLÖÖRI PELOTTAA KOIRAA POIS. TAIKURI TAIKOI PUPUN. SIRKUS MENEE HAUSKUUTTAAN LAPSIA JA ANTAA KARKKIA.

Musahetkellä rokattiin ja esitettiin lasten itse keksimiä sirkustemppuja.

”Pakkasaamuna paleltaa pienet posket jo punoittaa…pakkasaamuna paleltaa, tule lähemmäs, tule lähemmäs”                    laulu: Pakkasaamuna paleltaa

”Sade lyö rumpuja sienten hattuun, rummutirummutirummut. Sade lyö rumpuja sienten hattuun rummutirummutirummut ja etana hiljaa viheltää surullista virttä ja etana hiljaa viheltää surullista virttä.

Sade lyö rumpuja sammalen nukkaan, rummutirummutirummut. Sade lyö rumpuja sammalen nukkaan rummutirummutirummut ja toukkaa verkkaan tanssii haikean tanssin ja toukka verkkaan tanssii haikean tanssin.”                laulu: Sateen rummutus    img_1212

 

 

%d bloggaajaa tykkää tästä: