Olemme kuluneen viikon aikana pikkuhiljaa pyrkineet palailemaan suht ”normaaliin” päikkäarkeen. Ihana on ollut saada ääntä ja vipinää taloon 🙂

The poikabändi rokkaa
Jälleennäkemisen riemu on ollut koskettavaa kun lapset ovat pitkän tauon jälkeen nähneet kavereitaan ja päässeet leikkimään yhdessä. Leikit ovatkin kirjaimellisesti jatkuneet siitä, mihin maaliskuussa päättyivät…
Alla olevaan kuvaan oli lasten mukaan ”koira haudattuna” 🙂
Suunnitelmissa onkin ensi viikolla ottaa vielä loppurutistus projektimme parissa ja saattaa se päätökseen. Vaikka kevätjuhlaa emme nyt pysty perinteiseen tapaan järjestää, suunnitelmissa on kuitenkin päikän aikuisten ja lasten oma pikku kevätjuhla josta kuvaamme materiaalia vanhemmille ja sitä kautta he myös pääsevät kuulemaan ja näkemään kauan harjoitellut laulut ja esitykset 🙂
Lämmintä ja aurinkoista viikonloppua kaikille !