Olemme tällä viikolla jatkaneet touhuja koko kokoonpanolla hiihtolomaviikon jälkeen ja jatkaneet projektiamme meriaiheen parissa. Ennen hiihtolomaa aloittelimmekin jo korallien maalaamista eri tekniikoilla ja tällä viikolla jatkoimme siitä mihin jäimme. Viskareilla oli toive, että hekin saisivat tehdä koralleja sormiväreillä ja sitä lähdimme toteuttamaan…
Lapset olivat innoissaan kun pääsivät maaliin kirjaimellisesti käsiksi eivätkä millään olisi malttaneet lopettaa 🙂 nämä työt toteutetaan kaikkien kanssa. Koralliriutoista tuli todellakin tekijänsä näköisiä ja niitä voikin käydä ihailemassa salin seiniltä. Sinivihreät korallit löytyvät eteisen seinältä.
Viskaritehtävänä lapset askartelivat Jennan kanssa merenneitoja uiskentelemaan eteiseen 🙂
Pienten kanssa myös toteutimme mustekalakäsiä joiden parissa vielä jatkamme ensiviikolla…
Supersuosittu vuorovaikutuskerho on myös tehnyt paluun ja sitä pidämme kevään aikana viikottain. Tämän viikon kerhossa ohjelmassa oli mm:
♥ ihanan rentouttava voidehoiva
♥ laiva on lastattu (aiheina. ruoka ja merenelävät)
♥ kehonosa leikki (tunnistetaan kehonosat ja huomioidaan kaveri)
♥ pannukakku- mansikkahillo leikki (harjoitetaan tunnistamaan eri äänenvoimakkuuksia ja,- painoja)
Kerhossa käytetään ”KUVAKKI, Kuvin tuettu vuorovaikutusleikki”- materiaalia jonka lähtökohtana on ollut havainto, että kuvallisesta toiminnan jäsentelystä, strukturoinnista, on hyötyä lapsille monissa tilanteissa. Kuvallinen tuki mahdollistaa toiminnan ennakoinnin, helpottaa itseohjautuvuutta sekä motivoi lasta. Kerhon ideana on se, että siinä n. 5 lasta ovat rauhallisessa ympäristössä ilman mitään häiriötekijöitä tutun aikuisen kanssa joka vetää kerhoa. Aikuinen on valinnut leikit KUVAKKI kansiosta ja leikit ovat kategoroitu seuraavasti : hoiva, haaste, yhteyden rakentaminen ja jäsentäminen.
jokaisesta kategoriasta on yksi leikkikortti valittu kerhoon. Leikkikortteja vaihdetaan muutaman kerran kevään aikana.

kerhokortit ovat ensiksi väärinpäin aseteltuna seinälle. Kerho etenee aina yhtä korttia kääntämällä.
Kerho tukee monimuotoisesti lasten vuorovaikutustaitoja. Meillä kerhon jäsenet vaihtuvat viikottain 🙂

tässä on kerho jo ohi ja kaikki kuvakortit käännetty…
Kerhossa on vaihtuvien leikkikorttien lisäksi myös vakiokortteja joihin sisältyy. herkkuhetki, lorutteluja, sääntöjen kertaamista sekä viimeisenä tietenkin loppuyllätys….

tässä loppuyllärinä oli kolmijalkakävely mikä oli lasten mielestä todella hauskaa 🙂
Yhtenä aamuna teimme pienen kävelyretken lähimetsään…
VIIKON LEIKKINURKKAUS
Sorin sirkus esiintyy… ja yleisö on haltioissaan
Paras ulkoleikki ikinä 🙂