Olemme tämän kevään kehittämiskohteeksi ottaneet musiikin eri muodot ja rytmit. Kehittämiskohteen tueksi osallistuimme musiikkimatkakoulutukselle: soivat polut ja rytmikkäät reitit. Kurssilla tehdään monipuolisia rytmiikka harjoitteita, otetaan mukaan musiikki ja laulu. Tavoitteenamme on lasten kanssa tehdä rytmiikkaharjoituksia aamupiireillä sekä musahetkellä. Tutustumme myös paremmin soittimiin sekä saatamme valmistaa jotain soittimia itsekin. Teemme harjoituksia myös paljon pienryhmässä jotta lapset todella saisivat keskittyä musiikin rytmiin.
Lastenhoitajamme Tuuli on aloittanut täydennyskoulutuksen; pedagoginen toimintakulttuuri varhaiskasvatuksessa. Musiikin eri muodot ja rytmiikka tulee olemaan myös isona osana hänen opiskeluitaan ja näyttöä.
Olemme hieman jo päässeet aiheessa alkuun ja aloittaneet helpohkolla rytmiharjoituksella jossa taputetaan aluksi kehorytminä reidet- kädet ja otetaan sitten laulun sanat mukaan. Lauluun sisältyy lapsen oma nimi joka on lapsista aina hauskaa:)
Laulun nimi on: Kuka on tullut soittamaan?


Tämän viikon soitin on ollut kuiro. Olemme siis tällä viikolla tutustuneet kuiroon ja lapset ovat saaneet sillä vuorollaan soittaa oman nimensä. Hienoja sointuja ollaan saatu aikaiseksi kuirolla.



Ihanaa kun sataa lunta. Lapsilla on ollut mielettömät ulkoleikit ja aikuisetkin ovat intoutuneet mukaan. Maanantaina rakensimme lasten kanssa ison lumilinnakkeen päiväkodin pihaan. Meillä oli hieno yhdessä tekemisen meininki…



Olemme jatkaneet leijona askarteluja eteenpäin ja lapset ovat saaneet toteuttaa töihinsä oman näkemyksensä itsestään leijonina.




Lähihoitaja opiskelijallamme Saralla oli hauska askarteluidea jota myös aloimme työstämään… Saran askartelussa maalattiin oman nimen alkukirjaimesta autotie. Tähän pyysimme vielä kotoa tuotavaksi kulkuneuvon joka lopuksi pääsee osaksi askartelua.


Ensi viikkoon 🙂