Aloitimme askartelemaan lampaita. Lapset pääsivät töpöttelemään maalilla ja visioimaan oman lampaansa salin farmia koristamaan… Projekti on ollut lapsille erityisen mieluisa ja tämän ympärille löytyy kyllä aiheita niin askarteluun kun musiikkiinkin. Lasten osallisuus huomioidaan siten, että heidän ideoitaan , ajatuksiaan sekä ehdotuksia toteutetaan niin paljon kun mahdollista myös projektiin liittyen.





Taannoin lastenkokouksessa toivottiin kovasti eväsretkeä ja nyt aurinkoisten kelien suosiessa pääsimmekin lähimetsään syömään eväitä. Oli ihanan raikas syysilma ja eväät maisuivat! Pian saimmekin huomata, että meitä oli seurattu 🙂





Hannun traktoriprojekti saatiin myös päätökseen ja mukaan lasten leikkeihin. Eri traktorivaihtoehdoista lapset päätyivät John Deereen 🙂







Vanhempainillassa annoimme kotiin tehtäväksi lapsen vahvuuskäsien täyttämisen. Lasten vanhemmat saivat siis kotona miettiä lapsen kanssa hänen vahvuuksiaan sekä mieliasioita. Me täällä päiväkodissa aamupiirien yhteydessä jatkoimme täydentämällä tehtävää kavereiden ajatuksilla. Lapset piirsivät tehtävän jatkoksi omakuvat ja vahvuuskädet ovat nyt esillä eteisen seinällä. Näitä täydennämme aina kun mieleen tulee kivoja ja positiivisia asioita lapsesta. Tämän positiivisen pedagogiikan ydin on hyvän havaitseminen jokaisessa lapsessa ja vahvuuksien esiin tuominen.




Lelupäivänä päästiin pommaan leikkimään 🙂







