Palataan vielä hieman pääsiäisviikon aurinkoisiin tunnelmiin 🙂 Askartelut olivat aiheen mukaiset ja tipu teemalla jatkettiin…



Käytiin lasten kanssa kävelyretkellä ja jännityksellä seurasimme kuinka istuttamamme popcornin jyvät lähtivät kasvuun…


Lumet ovat pikkuhiljaa sulaneet päikän pihasta ja olemmekin todella päässeet kuraleikkien pariin. Ihan parasta kun saa piiitkän talven jälkeen kaivaa hiekkaa ja tehdä kakkuja 🙂




Lapset saivat askarrella oman näkemyksensä maatalon isännästä/emännästä… Oman kuvan tekeminen on lapsista aina todella hauskaa ja näitä oltaisiin haluttu tehdä useampikin.



Perjantain musahetki aloitettiin perinteisesti kannustuspiirillä. Laulettiin bussilaulu, pikkuiset kultakalat, piippolan vaari ja otimme mukaan myös muutaman uuden liikuntaleikin…


Iloisten puuhien puuhun on laitettu paljon hyviä toiveita mitä lasten kanssa kevään aikana voimme toteuttaa… suunnitelmissa on ainakin vappu Discoa, keppihevosrataa, Tohtori Koirasen visiitti päiväkodille ja eväsretki metsään 🙂

LEIKKINURKKAUS






