Palataan hieman viimeviikkoisiin juhlallisiin tapahtumiin kun päiväkodilla vietimme itsenäisyyspäivää. Lasten kanssa pohdimme aamupiirillä mitä Suomen itsenäisyys tarkoittaa, kuinka monta vuotta Suomi täyttää, mitä Suomen itsenäisyyden eteen on tehty sekä kuka on Suomen presidentti. Lapsilla heräsi paljon kysymyksiä joihin pyrimme parhaamme mukaan vastaamaan 🙂 kokosimme pienen mindmapin siitä, mitä Suomen itsenäisyyspäivä tuo lapsille mieleen:
Palasimme myös muutaman vuoden taaksepäin ja katsoimme youtubesta Hannun sanoittaman ja säveltämän kappaleen joka tehtiin Suomen 100-vuotis syntymäpäivän kunniaksi. (päiväkodin lasten laulamana)
Videohan lähetettiin presidentille joka oli videon katsonut ja lähetti meille seuraavanlaisen kiitoksen:
Askartelimme myös aiheeseen liittyen Suomenlippuja.
Tällä viikolla teimme lupaamamme toisen reissun kauppahalliin Nygrenin kalatiskille. Mukaan pääsivät nyt lapset jotka eivät aikaisemmalla kerralla olleet mukana. Samalla pääsimme hieman fiilistelemään joulun tunnelmaa ja ihailemaan joulutoria, valoja sekä Sokoksen jouluikkunasta löytyi myös paljon kiinnostavia yksityiskohtia!
Saimme opastetun kierroksen kauppahallissa ja pääsimme myös hieman kiertämään kellarissa missä pullat paistetaan ja kalat savustetaan.
Maistelimme kylmäsavulohta ja savusilakkaa. Lapset tykkäsivät molemmista mutta ehdottomasti voiton vei kylmäsavulohi 🙂
Tuliaisiksi päiväkodille ostimme kauppahallin saaristolaisleipää sekä pullapitkot ja pipareita. Paluumatkalla kävelimme Sokoksen läpi ja ihastelimme joulutavaroita sekä aulaan pystytettyä kaunista joulukuusta.
Bussia odottelimme Sokoksen jouluikkunan edessä ja ihmettelimme kaikkia hienoja yksityiskohtia mitä jouluikkunaan oli laitettu… bussin odotus ikkunaa ihaillessa kului rattoisasti!
Loppuviikosta olemmekin leiponeet pipareita…tai oikeastaan jotain hieman isompaa 🙂 Projektiimme liittyen saimme idean piparkakkulaivasta ja Sonja lähtikin viemään ajatusta eteenpäin. Kaavat tehtyään oli aika tarttua tuumasta toimeen!
ekaksi vähän kaulitaan…
sitten tehdään tarkasti kaavojen mukaan oikean kokoiset palat….
tässä välissä aikuinen kokosi laivan jonka jälkeen lapset pääsivät koristelemaan…parasta!
Laiva odottaa syöjiään päiväkodin joulujuhlassa 🙂