Joulukuu toi mukanaan pakkaset ja meillä onkin ollut ihanan rapsakat ulkoiluilmat. Toteutimme lasten toiveen ulkoliikuntapäivästä, jatkoimme supersankariaskarteluja, hymyilimme valokuvaajalle, laitoimme päiväkodille jo vähän joulua ja leikit ovat olleet ihan parhaita!

Joulukuun ensimmäisenä päivänä istuttiin hiljaiselle aamupiirille ja avattiin joulukalenterin ensimmäinen luukku. Laulettiin myös muutama joululaulu joulukuun kunniaksi.

Innostuimme askartelemaan myös pieniä lumilinnoja palasokereista…

Valokuvaaja kävi kuvaamassa päikkykuvat ja yksi vuosi on taas ikuistettu 🙂

Ulkoliikuntapäivänä pelasimme lapsien toivomia pelejä, banaanihippaa, polttopalloa sekä peiliä.

Ja liikuimme myös sisällä…

LEIKKINURKKAUS

Roolivaateleikki on sotkuinen mutta hauska leikki, kuuluu ehdottomasti lasten top 5 listaan. Samoin autoleikki saa välillä uusia muotoja kun lapset pääsevät käyttämään mielikuvitustaan vapaasti 🙂

Kaivoimme liukurit varastosta ja lapset pääsivät laskemaan mäkeä

Lapset pääsivät osallistumaan lelujen pesutalkoisiin ja pesimme pikkuautoja yhteistuumin

Aamupiirillä ollaan oltu jouluisissa tunnelmissa ja lapset ovat saaneet esittää ja tanssia haluamiaan joululauluja…

%d bloggaajaa tykkää tästä: