Olemme suunnitelleet alkuvuoden toimintaa ja päätimme ottaa pienen katsauksen mediakasvatukseen digiviikkojen muodossa 🙂 Latasimme pari uutta opettavaista sovellusta padeille ja lapset ovat aikuisen kanssa saaneet tutustua tehtäviin. Toon tastic on sovellus, jota lapset voivat käyttää tarinankerrontaan animaatiohahmojen avulla. Tarinaan voi itse puhua haluamansa vuorosanat ja sen voi tehdä vaikka kaverin kanssa. Kun tarina on valmis, voidaan se katsoa koko porukalla 🙂 Tästä lapset ovat olleet innoissaan!




Digikasvatusta hyödynnämme pienryhmissä myös katsomalla ja keskustelemalla tunnetaitoihin liittyvistä ohjelmista kuten esim. Jyrki ja Neponen
Myös maatilaprojektimme etenee ja olemme askarteluissa siirtyneet traktoreihin ja heppoihin. Lapset askartelivat keppihevoset salin seinää koristamaan…





Hannun kanssa askarreltiin traktoreita jäätelötikkuja yhteen liimaamalla ja maalaamalla… tämä oli tarkkaa puuhaa. Myös Hannun traktoribiisi soi joka aamupiiri 🙂



Kevään toiminnan suunnittelussa haluamme myös huomioida vanhempien osallisuuden päiväkodin arjessa ja toiminnassa. Meillä on tähän liittyen hyvä ajatus johon palaamme hieman myöhemmin 🙂
LEIKKINURKKAUS
Kävelyretki lähipuistoon oli mukavaa vaihtelua 🙂






Lasten soittovuoro.. biisivalinta oli seuraava:
Ryhmä Hau, Ryhmä Hau on jälleen vauhti päällä…

